Lumoava oboe ja Mozartin Gran Partita Sellosalissa 7.5.

2.5.2017 klo 14.50

Sellosalissa kuullaan sunnuntaina 7.5. klo 15 Hetkiä, jalokiviä ja helmiä -konsertti, jossa soi Mozartin Gran Partita viiden muusikon esittämänä. Teos tunnetaan Mozartin puhallinmusiikin suurena monumenttina, mutta tällä kertaa se kuullaan Christian Schwenken sovituksena oboelle, pianolle ja jousitriolle.  Konsertti kuuluu Tapiola Sinfoniettan Hetkiä-kamarimusiikkisarjaan.

"Mozartin musiikilla on erityinen paikka sydämessäni", kertoo Tapiola Sinfoniettan oboen äänenjohtaja Anni Haapaniemi. "Sen vuoksi myös Miloš Formanin Amadeus-elokuva teki aikoinaan minuun suuren vaikutuksen. Elokuvasta on jäänyt  erityisesti mieleen kohtaus , jossa Salieri muistelee Mozartin Gran Partita -teoksen hidasta osaa kyynelsilmin, ja taustalle hiipii oboen lumoava melodia puhallinsäestyksineen. Salieri kuvailee musiikin olevan "kuin Jumalan puhetta". Elokuvan nähtyäni minulla on ollut unelma; saada soittaa tuo kaihoisa oboemelodia konsertissa ystävien seurassa. Nyt tuo unelmani toteutuu."

Mozart sävelsi lähes 50 minuutin mittaisen Gran Partitan 12 puhaltimelle ja kontrabassolle. Suuren puhallinyhtyeen kokoaminen ei kuitenkaan aina ole ollut helppoa. Osin tästä syystä Christian Schwenke laati teoksesta vuonna 1815 julkaistun version pienemmälle yhtyeelle, jossa ovat oboe, jousitrio ja piano. Teoksesta tunnetaan muitakin kamariyhtyesovituksia, mutta Schwenken versiota on pidetty niistä hienoimpana.

Ennakkotiedoista poiketen konsertinohjelmassa ei ole Mozartin Adagiota KV 580a.


Su 7.5. klo 15
HETKIÄ VI: Hetkiä, jalokiviä ja helmiä

Anni Haapaniemi, oboe
Laura Vikman, viulu
Tuula Saari, alttoviulu
Ulla Lampela, sello
Tuija Hakkila, piano

W.A. Mozart: Gran Partita KV 361 (sov. Christian Schwenke)

Kesto 50 min, ei väliaikaa
Liput alkaen 15/10 € Lippupiste ja tuntia ennen ovelta