Tuomo Rannankari juhlistaa uuden lastenlevynsä julkaisua Sellosalissa

27.9.2017 klo 16.27
Tuomo Rannankari


TV:n lastenohjelmista tuttu juontaja-laulaja-lauluntekijä Tuomo Rannankari julkaisee tänä syksynä järjestyksessään toisen lastenlevynsä.

”Makeaa mahan täydeltä” -nimisen albumin makupalat tarjoillaan juhlavieraille Hiekkakakkuorkesterin säestämänä Sellosalissa Lasten lauantaina 14.10. Hyväntuulisessa koko perheen konsertissa kuullaan ainakin kappaleet ”Pomppimaan”, ”Hiekkakakkuorkesteri”, ”Sinunkaupat” ja ”Voi hyvä tavaton”. Kello 15 konsertti on jo loppuunmyyty, mutta suuren kysynnän takia Tuomolle järjestetään lisäkonsertti kello 13.

Tuomo Rannankari on juontaja, laulaja ja lauluntekijä, joka on tullut tutuksi perheiden pikkuväelle television lastenohjelmista. Aikuiset tuntevat hänet Seminaarinmäen Mieslaulajista, jonka kanssa hänellä on ollut yli 25 vuoden ura sekä Suomessa että ulkomailla. Tuomo on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut Semmareille useita kappaleita ja osallistunut lukuisiin TV-taltiointeihin ja ohjelmasarjan tekoon Suomessa ja ulkomailla.

Lisäksi Tuomo on kiertänyt Suomen päiväkoteja ja kouluja esittämässä omaa lastenmusiikkiaan. Hän on kutsunut kappaleitaan ”tavattoman hyvätapaisiksi lauluiksi”.

Näiden konserttien kautta Tuomo kutsuttiin 2013 Yle TV2:n Musarullaa-ohjelmaan solistiksi ja juontajaksi. Tästä laulajan matka jatkui vuoden 2014 syksyllä Pikku Kakkosen maanantai-iltojen juontajaksi. Tuomon lauluja kuullaan ja nähdään myös YLE Areenan erillisessä Tuomon laulu -ohjelmassa.

Tuomo Rannankari julkaisi ensimmäinen lastenmusiikkia sisältävän levynsä "Tavattoman hyvätapaisia lauluja ystävyydestä" vuonna 2012. Hänen uusin levynsä "Makeaa mahan täydeltä" ilmestyi tänä syksynä.

* * * * *

La 14.10. klo 13 (LISÄKONSERTTI) ja klo 15 (Loppuunmyyty)
Lasten lauantai: Tuomo Rannankari & Hiekkakakkuorkesteri

Tuomo Rannankari juhlii uuden "Makeaa mahan täydeltä" -levyn julkaisua Sellosalissa. TV:n lastenohjelmista tuttu Tuomo Rannankari on juontaja-laulaja-lauluntekijä, jonka järjestyksessään toisen lastenlevyn makupalat tarjoillaan juhlavieraille Hiekkakakkuorkesterin säestämänä.

Suositellaan yli 3-vuotiaille
Kesto 45 min
Liput alkaen 10 € Lippupiste. Perhelippu alk. 32 € (sis. 4 henkeä)

Tapahtuma kuuluu Kaikukortin piiriin