Eleanoora Rosenholm ja Rosita Luu esittävät tuoretta materiaalia Sellosalin yhteisillassa perjantaina 15.3.

27.2.2019 klo 12.28

2019-03-15_RositaLuu_640x360

Sellosalin lämpiössä tarjoillaan kevään aikana klubikeikkoja. Tuoretta materiaalia julkaisseet yhtyeet Eleanoora Rosenholm ja Rosita Luu esittävät uusia kappaleitaan intiimissä yhteisillassa.

Eleanoora Rosenholm on porilaisten Noora Tommilan, Pasi Salmen ja Mika Rätön ideoima projekti, jonka myötä syntyi nerokas dekkarilyriikoilla varustettu pop-albumi ”Vainajan muotokuva” vuonna 2007. Kun tuli aika saada show tien päälle, orkesterista muodostui lopulta 7-henkinen. Mika Rättö ei kuulu itse livebändiin, vaan toimii ikään kuin sen suojelijana. Yhdessä Tommilan kiehtova ääni ja loistava taustayhtye luovat diskon, jonka tahtiin kuka tahansa kotiäiti-sarjamurhaaja tanssisi mielellään.

Eleanoora Rosenholm palasi seitsemän vuoden tauon jälkeen loppuvuodesta 2018 uuden albumin ”Talvipalatsin puutarhassa” kanssa myös keikkailevaksi kokoonpanoksi. Kiitellyn uuden levyn teemana on Neuvostoliitto. Säveltäjä ja sovittaja Salmen tarttuvat elektro-pop sävelet ja kunnianhimoiset orkestraatiot kohtaavat Rätön makaaberit sanoitukset, jotka laulaja Tommila esittää heleällä lauluäänellään.

Illan avaava Rosita Luu on laulaja-lauluntekijä Merita Bergin tuore pläjäys. Bergin yhtyeen Hullu Ruusun ollessa tauolla syntyi Rosita ja uusia viisuja. Rosita Luun musiikki on eksentrisen viehkoa ja nasevaa, lasikellon alta kumpuavaa puuterisen huuruista suomenkielistä PMS-poppia puukkohipoin. Elävät, verevät tekstit kappaleiden keskiössä käärivät kuulijansa villihanhen untuvaan pyramidin huipulla. Helmi Levyt julkaisi lokakuussa 2018 Rosita Luun debyyttialbumin nimeltä SOS.

https://www.facebook.com/eleanoora
https://www.facebook.com/rositaluu2018

Pe 15.3. klo 19
Eleanoora Rosenholm, Rosita Luu


Eleanoora Rosenholm: Olli Joukio (rummut), Noora Tommila (laulu), Tuomas Niskanen (kitara), Tatu Tyykkilä (perkussiot ja rummut), Pasi Salmi (syntetisaattorit), Veli-Ville Sivén (syntetisaattorit) ja Turo Sinkkonen (basso)

Rosita Luu: Merita Berg (laulu), Jenni Kinnunen (kitara), Tuukka Tervo (basso), Arwi Lind (rummut), Teemu Vänskä (koskettimet)