Karismaattinen laulaja-lauluntekijä Elias Gould esittää debyyttialbuminsa antia Sellosalissa

17.1.2020 klo 15.21

2020-02-05_Elias-Gould_640x360

Karismaattinen laulaja-lauluntekijä Elias Gould julkaisi odotetun debyyttialbuminsa viime kesänä. "LP"-niminen levy löytyy myös vinyylipainoksena levykaupoista kautta maan.

Kitaravetoista, brittivivahteista indie-rockia tekevä Elias ihastutti debyyttisinglellään "Huvilakatu" vuonna 2015 ja on sittemmin julkaissut useamman singlen, EP:n sekä tehnyt merkittävät featit mm. JVG:n platinarajan rikkoneella "Revolveri"-kappaleella sekä Gasellien niinikään platinaa streamanneella "Riks Raks Poks" -hitillä. Elias Gould on ennen soolouraansa soittanut rumpuja One of the Pigeons ja Spectral Rays -yhtyeissä sekä keikkaillut muun muassa Ronyan, Graciaksen, Noah Kinin ja Hätä-Miikkan kanssa.

Elias Gould on myös monelle teatteri-ihmisille tuttu Ilves- ja kansallisteatterin lavoilta, sekä elokuvarooleistaan muun muassa Miss Farkku Suomessa (2012), Hyväntekijässä (2014) ja Paratiisissa (2011). Elias Gouldin roolisuoritus on myös nähtävissä 2017 julkaistussa Tuntematon Sotilas -elokuvassa.

Elias Gould keskiviikkona 5. helmikuuta Sellosalissa, liput 17,50 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), ennakkoon Lippupisteestä ja tuntia ennen ovelta.
_____________________________________

Elias Gould ke 5.2. klo 19


Aihealue:
  • Musiikki, 
  • Kulttuuri
Alue:
  • Leppävaara