Kemopetrol

2021-10-09_Kemopetrol_640x360_Marek Sabogal

La 9.10.2021 klo 19

Useamman vuoden hiljaiseloa viettänyt Kemopetrol juhlii tulevana syksynä Slowed Down -debyyttilevyään kiertueella. Albumin julkaisusta tuli viime vuonna kuluneeksi kaksikymmentä vuotta, mutta juhlavuoden keikat peruuntuivat koronarajoitusten vuoksi.

Kemopetrol esittää näillä keikoillaan Slowed Down -albumin kokonaisuudessaan ja valikoituja muita biisejä. Luvassa on myös materiaalia tuotannossa olevalta uudelta albumilta.

Vuonna 2000 ilmestynyt Slowed Down on edelleen yksi merkkipaalu suomalaisen pop-rockin historiassa. Kemopetrol oli edelläkävijä uudenlaisten äänimaisemien ja eteeristen tunnelmien luomisessa.

Biisintekijä Kalle Koiviston ja solisti Laura Närhen ainutlaatuisen yhteiskemian kyllästämä Slowed Down nosti yhtyeen koko kansan tietoisuuteen, hurmasi kriitikot ja myi kultaa. Albumilta singleksi julkaistu Child is my name oli iso radiohitti. Kemopetrol toi debyyttialbumillaan suomalaisen pop-rockin uudelle vuosituhannelle.

Kemopetrol on julkaissut uransa aikana viisi albumia ja Laura Närhi on luonut menestyksekkäästi uraa sooloartistina.

”Slowed Down on mittatilaustyönä tehty maailma, alitajunnan kahlitsematon virta sekä tulevaisuutta enteilevä myrskyvaroitus”, ote Soundin levyarviosta (5/5) vuodelta 2000.

Kesto 1 h

Liput 24 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), lippu.fi




 

Aihealue:
  • Musiikki, 
  • Kulttuuri
Alue:
  • Leppävaara