Laulaja-runoilija Kyösti Mäkimattila aloittaa kevään konserttikiertueensa Sellosalista

25.2.2020 klo 13.40


Kyösti Mäkimattila

Laulaja-runoilija Kyösti Mäkimattila aloittaa kevään konserttikiertueensa Sellosalista


Tähdet, tähdet -ohjelmassa katsojat karismallaan hurmannut Kyösti Mäkimattila lähtee Valoina toisillemme -konserttikiertueelle, joka alkaa 20. maaliskuuta Sellosalista.

Viimeisimmässä Tähdet, tähdet -ohjelmassa komealla tulkinnallaan ja karismaattisella olemuksellaan hurmannut Kyösti Mäkimattila lähtee maaliskuussa intiimille Valoina toisillemme -konserttikiertueelle. Sellosalista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto perustuu pitkälti Mäkimattilan tänä vuonna julkaiseman Valoina toisillemme -runokirjan teksteihin. Luvassa on tunnelmallinen ilta taitavana tulkitsijana tunnetun laulajan seurassa. Konsertin musiikista vastaa Juha Maunu Trio.

"Laulujen sanat ovat olleet aina itselleni paljon enemmän, kuin laulujen sanoja. Runollinen ilmaisu ja havaintojen kirjaaminen tiivistetysti muutamalla virkkeellä on kiehtonut kouluvuosista saakka. Paljon voi kätkeä myös rivien väliin tai jättää sanomatta. Teemana valo on ehtymätön. Sen lumovoima on moniulotteinen ja sitä sopii mielestäni käsitellä hyvin juuri maaliskuussa, orastavan kevään pitenevinä iltoina", kommentoi Kyösti itse tulevaa kiertuettaan.

Kyösti Mäkimattila valittiin tangokuninkaaksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla vuonna 2013. Ennen tangokuninkuutta hän toimi Varjokuva-yhtyeen rumpalina. Mäkimattila on tehnyt sanoituksia oman soolotuotantonsa lisäksi myös muille artisteille. Neljä albumia soolourallaan tehnyt Mäkimattila on myös julkaissut kolme runokirjaa.


Kyösti Mäkimattila 20. maaliskuuta Sellosalissa, liput 25 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), ennakkoon Lippupisteestä ja tuntia ennen ovelta.


pe 20.3.2020 klo 19.00
Kyösti Mäkimattila