Laulun takaa -klubi: Aki Tykki

2020-03-13_Aki-Tykki

Ke 9.9. klo 19

Ennakkoon 13.3.2020 tapahtumaan ostetut liput käyvät tähän ajankohtaan 9.9.2020 sellaisenaan. Liput on myös mahdollista palauttaa Lippupisteen ohjeistuksen mukaisesti. Rahanpalautusta voi hakea 30.6.2020 mennessä tästä linkistä https://web.lippu.fi/palautus

*
Vuoden 2019 alusta alkaen Sellosalissa järjestetty olohuonemaisen tunnelmallinen Laulun takaa -klubi jatkuu. Tällä kertaa juontaja Venla Kokkosen haastateltavaksi saapuu Happoradion nokkamiehenä tunnettu Aki Tykki. Laulaja avaa yleisölle uransa ja tekstiensä taustoja ja saloja. Mukana on yhtyeen toinen biisintekijä, kitaristi AH Haapasalo sekä kosketinsoittaja Klaus Suominen. Haastattelun perään on luvassa intiimi live-esiintyminen, herrojen soittaessa triona.

Seitsemän studioalbumia ja yhden tuplakokoelman julkaisseen suomirockin kärkikastiin kuuluvan Happoradion suosio on vuodesta toiseen kasvanut tasaisesti. Vuonna 2001 perustetun yhtyeen uralle on mahtunut lukuisia kulta- ja platinalevyjä sekä listaykkösiä. Sen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Pois Kalliosta, Tavikset, Puhu äänellä jonka tunnen, Che Guevara, Ihmisenpyörä, Pelastaja, Älä puhu huomisesta ja Valopallo. Laulaja Aki Tykki hurmasi myös televisiokatsojat Nelosen supersuositussa Vain elämää -ohjelmassa keväällä 2018.

Kesto 2 h, sis. väliajan
 

Liput 18 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), lippu.fi
Huom! Tapahtuma järjestetään salissa, numeroimaton katsomo

https://www.happoradio.net/
https://www.facebook.com/HapporadioOfficial/




 

 

Aihealue:
  • Musiikki, 
  • Kulttuuri
Alue:
  • Leppävaara