Laulun takaa -klubi: Jarkko Martikainen

2019-09-04_Jarkko-Martikainen

Ke 4.9. klo 18

Keväällä käynnistynyt lämpimän vastaanoton saanut tunnelmallinen Laulun takaa -klubi saa jatkoa! Sellosalin lämpiössä vierailee valovoimaisia esiintyjiä, jotka avaavat yleisölle uransa sekä kappaleidensa taustoja ja saloja. Tapahtumasarjaa vetää pitkän linjan palkittu musiikkitoimittaja ja juontaja Venla Kokkonen. Haastattelun lisäksi vieraat esittävät muutamia kappaleitaan. Syksyn ensimmäisenä vieraana nähdään Jarkko Martikainen.

Jarkko Martikainen on monien kulttuurialojen mies, mutta tärkeimpänä maalina on aina ollut laulunteon, levytysten ja keikkailun kolmiyhteys. Suurelle yleisölle Jarkko Martikainen tuli tutuksi YUP:n säveltävänä ja sanoittavana laulaja-kitaristina. YUP julkaisi yhteensä 11 albumia. Vuosina 1987–2008 toimineen yhtyeen aikana Martikaista kuvailtiin usein absurdistiksi ja satiirikoksi. 2004 alkaneen soolouran (ja etenkin 2006 ilmestyneen Rakkaus-albumin) myötä määritelmät ovat laajentuneet ja tekemisiin on tullut mukaan myös pohdiskelevampia sävyjä.

Jarkko Martikainen luo esiintyessään käsin kosketeltavan vahvan musiikkitunnelman, joka puhuttelee kaikenikäistä yleisöä. Artistin viimeisin albumi Aina Auki ilmestyi elokuussa 2018.

Kesto 1 h 20 min, sis. väliajan

Liput 16 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), lippu.fi
Sarjalippu syksyn kolmeen klubi-iltaan 36 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), lippu.fi




 

Aihealue:
  • Musiikki, 
  • Kulttuuri
Alue:
  • Leppävaara