Neljä Ruusua (Loppuunvarattu)

2020-03-19_Neljä-Ruusua_640x360

Pe 5.11.2021 klo 19 

Ennakkoon 3.9.2020 tai 15.4.2021 tapahtumaan ostetut liput käyvät tähän uuteen ajankohtaan sellaisenaan. 

Tapahtuma on loppuunvarattu mutta vapautamme lisäpaikkoja myyntiin heti koronatilanteen sen salliessa. Toistaiseksi Sellosalin kapasiteetista on tähän tapahtumaan käytössä 50%.

-

Vakiintuneella kokoonpanollaan jo 35 vuotta esiintynyt Neljä Ruusua saapuu konsertoimaan Sellosaliin! Suuren kysynnän vuoksi järjestetään lisäkonsertti.

Neljä Ruusua on aikaisemmin julkaissut 15 studioalbumia sekä kolme kokoelmaa. Uutta materiaalia julkaistiin toukokuussa Muuttolinnut-singlen myötä.

Sellosalissa päästään kuulemaan niin uutta materiaalia kuin yhtyeen lukuisia hittejäkin: Juppihippipunkkari, Sun täytyy mennä, Poplaulajan vapaapäivä, Hunningolla, Luotsivene, Popmuseo, Valuva taivas, Missä vaan ja Elän vain kerran, unohtamatta viimeisimmiltä Euforia- ja Mustia Ruusuja -albumeilta nousseita hittejä.

Yhtye esiintyy edelleen alkuperäisessä kokoonpanossaan: Ilkka Alanko (laulu, kitara), Petteri ”Kode” Koistinen (kitara), Jari ”Lade” Laakkonen (basso) ja Kari ”Kämy” Kämäräinen (rummut).

Kesto 1 h 30 min

Liput 28 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), lippu.fi

https://www.neljaruusua.fi/
https://www.facebook.com/NELJARUUSUA/




 

Aihealue:
  • Musiikki, 
  • Kulttuuri
Alue:
  • Leppävaara