Pomppulinnan Kreivi

Pomppulinnan Kreivi

Ti 29.9. klo 10.15 (KULPS! esikoululaiset sekä 1.– 2.-lk)

Pomppulinnan Kreivi esittää uutta, monipuolista lastenmusiikkia, jota aikuisetkin hehkuttavat. Yhtyeen musiikkia kuvastaa parhaiten ajatus linnusta, joka maiden ja kulttuurien rajoista piittaamatta lentää vapaana pysähtyen aina siellä, missä rytmit ovat kaikkein mukaansatempaavimmat. 

Uusimman Mielen avaruus -levyn musiikki rokkaa, räppää, rumbaa ja sambaa. Vili ”Kreivi” Mustalammen tekemissä lauluissa mm. syytetään alkuräjähdystä sotkuisesta vessasta ja isejä muistutetaan vauvanhoidon ja ruoanlaiton säännöistä, lätäkköjengi pyrähtää pyörillä ulos heti, kun ukkonen jyrähtää, ja metsään eksyvä herää ihmeelliseen näkyyn: sienet tanssivat sadepisaroiden tahdissa.

Pomppulinnan Kreivi on julkaissut kaksi levyä: Tukaani (2016) ja Mielen avaruus (2017), joista jälkimmäinen sai erityismaininnan Lastenmusiikin Jellonagaalan vuoden 2018 lastenalbumi sarjassa. Viime vuonna bändi oli myös mukana Pikku Kakkosen ”100 lastenlaulua” -projektissa tekemällä uusia sovituksia vanhoista lastenmusiikin klassikoista: ”Ihhahhaa”, ”Kapteeni katsoi horisonttiin”, ”Puff on lohikäärme”, ”Nurmilintu” ja ”Villahousurock”. Laulut ovat kuultavissa YLE Areenassa.

Kokoonpano:
Vili Mustalampi: laulu, tres-kitara, pasuuna
Valtteri Bruun: kitara, laulu
Arja Paju: basso, laulu
Hannu Risku: rummut, laulu
Ricardo Padilla: perkussiot, laulu 

Suositellaan yli 4-vuotiaille
Kesto 45 min

Liput 5 €, varaukset sellosali@espoo.fi tai puh. 050 494 6833 arkisin klo 15–17
Maksuton espoolaisille esikoulu- sekä 1.–2.-luokkien KULPS-ryhmille




 

Aihealue:
  • Kulttuuri, 
  • Elokuva
Kohderyhmä:
  • Koululaiset ja opiskelijat
Alue:
  • Leppävaara