Suomiprogen jättiyhtyeen musiikkia Sellosalissa

8.3.2019 klo 12.47

Wigwam Experience

Kotimaisen progen pioneeriyhtyeen Wigwamin musiikkia kuullaan keväällä kattavalla Wigwam Experience -kiertueella, joka saapuu Sellosaliin 18. huhtikuuta.

Vuonna 1968 Helsingissä perustettu Wigwam oli yksi suomalaisen rockin merkittävimmistä yhtyeistä 1970-luvulla. Kymmenen studioalbumia julkaissut ja ulkomaita myöten mainetta niittänyt yhtye on säilyttänyt kulttimaineensa ja suosionsa aina tähän päivään asti.

Musiikillisesti kunnianhimoista ja monimutkaista progressiivista rockia edustava Wigwam Experience on vaikuttava sekoitus eri aikakausien Wigwamia ja yhtyeen kokoonpanossa on runsaasti vanhoilta ajoilta tuttuja nimiä. Yhtyeessä soittavat Wigwamiin heti kesällä 1969 liittynyt ja neljällä ensimmäisellä studioalbumilla erittäin tärkeässä roolissa ollut kosketinsoittaja Jukka Gustavson sekä Wigwamin vuonna 1974 syntynyttä ”uutta kokoonpanoa” tähdittänyt kitaristi Pekka ”Rekku” Rechardt. Yhtyeen täydentävät kosketinsoittaja Esa Kotilainen, joka on soittanut muun muassa Wigwamin Titans Wheel ja Some Several Moons -albumeilla, Wigwam Revisitedissä vieraillut ja Baddingin taustabändissäkin bassoa soittanut Janne Brunberg, sekä vuoden 1991 reunionin myötä Wigwamiin liittynyt rumpali Jan Noponen.

Sellosalin konsertissa pääsee eläytymään Suomi-progen jättiyhtye Wigwamin ainutlaatuiseen historiaan ja musiikkiin ennennäkemättömällä tavalla!

Wigwam Experience 18. huhtikuuta Sellosalissa, liput alkaen 30 €, ennakkoon Lippupisteestä ja tuntia ennen ovelta.